VUODEN 2022 HANKETUEN HAKUAIKA ON 18.3. ASTI ALUEELLA: IMATRA, LAPPEENRANTA, MIEHIKKÄLÄ, PARIKKALA, RAUTJÄRVI, RUOKOLAHTI JA VIROLAHTI

1.2.2022

Vuoden 2022 hanketuki ja rajaseututunnustukset
 

Vuonna 2022 Rajaseutu ry:n hanketukea voivat hakea uusiin hankkeisiin Lappeenrannan, Imatran, Miehikkälän, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden ja Virolahden alueella toimivat yhdistykset ja vapaaehtoisjärjestöt.

 

Hakuaika on käynnissä 18.3.2022 asti.
 

Tuettavien hankkeiden kohteena ovat ensisijaisesti nuoret ja ikäihmiset sekä eri sukupolvia yhdistävä toiminta. Tavoitteena on edistää nuorten työllistymistä, omaa yritystoimintaa tai vapaa-ajan aktiivista harrastetoimintaa. Tarkoituksena on tukea ikäihmisten hyvinvointia, kotona selviytymistä ja ehkäistä yksinäisyyttä esimerkiksi yhteisöllisten liikunta-, kulttuuri- ja aktivointihankkeiden avulla.

Valinnassa painotettavia kriteereitä

  • Hankkeen vaikuttavuus ja sen tavoittamien henkilöiden määrä suhteessa kohderyhmään
  • Hankkeen kyky luoda uutta ja pysyvää toimintaa, yhteistyötä tai käytäntöjä
  • Digitalisaation hyödyntäminen
  • Vastuullinen toimintatapa
  • Tänä vuonna toivotaan erityisesti, että avustettavien hankkeiden toiminta lieventäisi koronapandemian aiheuttamia ongelmia eri toimialoilla sekä auttaisi yleisesti syrjäytymisen ehkäisyssä.
  • Yksittäisiin matkoihin/retkiin ei myönnetä tukea

Hanketuen käyttö
Myönnetty hankeavustus on käytettävä vuonna 2022 ja se maksetaan hankkeen aikana toteutuneita kustannuksia vastaan hankkeen käynnistyttyä. Hanketuen voi käyttää myös suuremman hankkeen omarahoituksena esim. Leader-hankeessa. Hanketukea ei kuitenkaan myönnetä eikä sitä voi käyttää jo ennen hankkeen myöntämistä toteutettuihin projekteihin / toteutuneisiin kustannuksiin tai jo käynnissä oleviin Leader-hankkeisiin.

Hakuaika jatkuu 18.3.2022 asti. Rajaseutu ry:n hallitus päättää tuettavista hankkeista toukokuussa.

Hanketukeen vuonna 2022 tuettaville hankkeille on varattu yhteensä 12 000 euroa.

Hanketukea haetaan tämän sivun yhteydessä löytyvällä lomakkeella,  jonka voi lähettää mahdollisten liitteiden kanssa sähköpostitse: rajaseutu(a)rajaseutu.fi tai postitse: Rajaseutu ry, Tunturikatu 6 A 19, 00100 HELSINKI

Lisätiedot: Rajaseutu ry / Elina Nihtilä, puh 050 572 7622

 

VUODEN RAJASEUTU-TUNNUSTUKSET 2022 - HAUSSA TEKOJA JA TOIMIJOITA
Rajaseutu ry jakaa tänä vuonna rajaseututunnustuksia Kaakois-Suomessa Imatran, Lappeenrannan, Miehikkälän, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden ja Virolahden  alueella. Kyseisten kuntien alueella vaikuttavia ihmisiä ja järjestöjä voi ehdottaa palkintojen saajiksi.

Tunnustus tuo lisää näkyvyyttä yhdistysten ja vapaaehtoisjärjestöjen saavutuksille ja nostaa esiin hyvää toimintaa ja työssään onnistuneita ihmisiä. Rajaseutu ry:n hallitus valitsee huomionosoituksten saajat. Palkitseminen tapahtuu myöhemmin ilmoitettavassa tilaisuudessa.

Ehdotuksia alueellista hyvinvointia edistäneistä henkilöistä, toiminnasta tai järjestöistä voi tehdä 31.5. asti osoitteeseen rajaseutu(a)rajaseutu.fi